Elämän virta
Tauno ja Raija ovat palvelleet yhdessä avioparina vuodesta 2002 lähtien, jolloin he menivät avioliittoon Taunon jäätyä leskeksi. Tauno on aloittanut hengellisen työn noin 50 vuotta sitten ja palvellut paimenena useita helluntaiseurakuntia Suomessa ja yhtä myös Ruotsissa. Raija aloitti hengellisen työn 42 vuotta sitten heti rippikoulusta päästyään ajallisen toimen ohessa. Hän on palvellut vapaaehtoisena maallikkona niin luterilaisessa seurakunnassa kuin vapaissa suunnissakin erilaisissa pienissä tehtävissä. Julistustyön hän aloitti ystävien kehoituksesta vuonna 1999. Raija on tehnyt pitkän ja kansainvälistä arvostustakin saaneen päivätyön elintarviketutkimuksessa. Työ jatkuu elintarvikealan ammattilehden puolipäiväisenä päätoimittajana.
Jaksot
Jakso: 140 30 minKuoleman kohtaaminen
Jokaisen ihmisen on kerran kuoltava, mutta voimme oppia ajattelemaan loppuamme oikein.ti 12.4.2011 klo 18.30 Jakso: 139 30 minMiksi uskova sairastaa 2/2
Jeesus Kristus oli myös kipujen mies ja sairauden tuttava.ti 5.4.2011 klo 18.30 Jakso: 138 30 minMiksi uskova sairastaa 1/2
Sairastamiseen on muitakin syitä kuin huonot elintavat tai synti.ti 29.3.2011 klo 18.30 Jakso: 137 30 minTunteiden hallinta
Niin hyvät kuin pahat tunteet tulee peilata Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen valossa.ti 22.3.2011 klo 18.30 Jakso: 136 30 minOikea asenne tunteisiin
Meidän ei pidä koskaan vähätellä toisen ihmisen eikä omiakaan tunteita, vaan miettiä, mistä ne tulevat.ti 15.3.2011 klo 18.30 Jakso: 135 30 minPahasta olosta vapauteen
Uskovalla ihmisellä on usein paha olo, vaikka Jumala on kutsunut kulkemaan ilman murheita. Paha olo voi johtua sielunvihollisesta, ihmisistä tai uskovasta itsestään. Miten vapaaksi?ti 8.3.2011 klo 18.30 Jakso: 134 30 minVapaaksi ahneudesta ja saituudesta
Uskova ihminen voi oppia luopumaan omastaan ja tulee itsekin siunatuksi.ti 1.3.2011 klo 18.30 Jakso: 133 30 minAhneus on synti
On olemassa sekä maallista että hengellistä ahneutta. Ahneus on usein menestyksekkään evankeliumin työn este.ti 22.2.2011 klo 18.30 Jakso: 132 30 minVapaaksi kateudesta
Kateuteen ei tarvitse jäädä. Luottamus Jumalaan on avain vapautumiseen.ti 15.2.2011 klo 18.30 Jakso: 131 30 minKateus on synti
Kateus on yksi seitsemästä kuoleman synnistä, joka tuhoaa Jumalan lapsen elämää.ti 8.2.2011 klo 18.30 Jakso: 130 30 minVapaaksi ylpeydestä
Ylpeys on yksi seitsemästä kuoleman synnistä, joka hidastaa Jumalan lapsen vaellusta.ti 1.2.2011 klo 18.30 Jakso: 129 30 minErämaasta lupausten toteutumiseen
Taivaan Isä haluaa siunata jokaista lastaan Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa.ti 25.1.2011 klo 18.30 Jakso: 128 30 minErämaavaelluksen siunaus
Taivaan Isä riisuu lapsensa omavoimaisuutta ja itseriittoisuutta erämaakoulussa.ti 18.1.2011 klo 18.30 Jakso: 127 30 minJumalan tahto lastansa kohtaan
Taivaan Isä on kutsunut jokaisen lapsensa arvolliseen vaellukseen.ti 11.1.2011 klo 18.30 Jakso: 126 30 minJumalan tahto ihmistä kohtaan
Jumala haluaa pelastaa kaikki ihmiset Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden, mutta haluaako ihminen itse ottaa pelastuksen vastaan?ti 4.1.2011 klo 18.30 Jakso: 125 30 minRaamatullinen pukeutuminen 2/2
ti 28.12.2010 klo 18.30 Jakso: 124 30 minRaamatullinen pukeutuminen 1/2
ti 21.12.2010 klo 18.30 Jakso: 123 30 minRaamatullinen ruokavalio 2/2
ti 14.12.2010 klo 18.30 Jakso: 122 30 minRaamatullinen ruokavalio 1/2
ti 7.12.2010 klo 18.30 Jakso: 121 30 minNäyt ja ilmestykset
ti 30.11.2010 klo 18.30 Jakso: 120 30 minSuhtautuminen kuolleisiin
ti 23.11.2010 klo 18.30 Jakso: 119 30 minSuhtautuminen sielunviholliseen
ti 16.11.2010 klo 18.30 Jakso: 118 30 minKutsu hengelliseksi ihmiseksi
ti 9.11.2010 klo 18.30 Jakso: 117 30 minHengellisten kokemusten merkitys
ti 2.11.2010 klo 18.30 Jakso: 116 30 minMitä henki tarkoittaa Raamatussa?
ti 26.10.2010 klo 18.30 Jakso: 115 30 minRistin saarnan hullutus 2/2
ti 19.10.2010 klo 18.30 Jakso: 114 30 minRistin saarnan hullutus 1/2
ti 12.10.2010 klo 18.30 Jakso: 113 30 minMistä tulee paatuminen
ti 5.10.2010 klo 18.30 Jakso: 112 30 minArvosteleminen ja nuhteleminen
ti 28.9.2010 klo 18.30 Jakso: 111 30 minTuomio on Herran
ti 21.9.2010 klo 18.30 Jakso: 110 30 minSuhtautuminen väärinkäytöksiin seurakunnassa
Vanhemmistoveljen valitseminen vääristä syistä, seurakunnasta erottaminen puhelinsoitolla, manipulointi. Väärinkäytökset seurakunnassa ovat vakavia asioita!ti 27.4.2010 klo 18.30 Jakso: 109 30 minKadonneet lampaat takaisin!
Herra tahtoo kadonneet lapsensa takaisin! Tauno ja Raija syventyvät syihin, jotka usein vieraannuttavat uskovat seurakunnasta.ti 20.4.2010 klo 18.30 Jakso: 108 30 minKuka on luopio?
Jos ystävämme lakkaa käymästä kirkossa, helposti leimaamme hänet luopioksi. Mutta onko silloin kyseessä luopumus?ti 13.4.2010 klo 18.30 Jakso: 107 30 minViisaat ja tyhmät neitsyet
Tauno opettaa Raamatun kertomuksesta: "Tyhmät ja viisaat neitsyet" Kumpi sinä olet?ti 6.4.2010 klo 18.30 Jakso: 106 30 minHeikkouden siunaus
Kun meidät on riisuttu omasta voimasta, turvaudumme Herraan kokonaisemmin. Raamattu muistuttaa, että Jumalan heikkouskin on väkevämpi kuin ihmiset. Hän on puolellamme!ti 30.3.2010 klo 18.30 Jakso: 105 30 minYksinäisyyden siunaus
Ulkoinen yksinäisyys tai sisäinen yksinäisyys; kummastakin hyödyt. Yksinäisyys on monesti paikka, joka ei miellytä, mutta yksinäisyydellä on tarkoitus.ti 23.3.2010 klo 18.30 Jakso: 104 30 minOdottamisen siunaus
"Pitkä odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta täyttynyt halu on elämän puu" Jumala ei laita meitä odottamaan turhaan, eikä hän meitä kiusaa. Odottaessa voi kuitenkin iloita!ti 16.3.2010 klo 18.30 Jakso: 103 30 minOdottaminen
Odottaminen tuntuu olevan keskeinen osa uskon kasvua. Mutta mitä odotamme ja miksi se aina kestää?ti 9.3.2010 klo 18.30 Jakso: 102 30 minKuuliaisuuden siunaus
Kuuliaisuutta seuraa siunaus! Raamatussa seurataan Jumalan kansan vaellusta sukupolvien ajan. Tutkiessamme käännekohtia, kuuliaisuudella näyttää olevan suuri osa tapahtuneeseen.ti 2.3.2010 klo 18.30 Jakso: 101 30 minKristuksen kuuliaisuus
Ennen ristiä ihmisten kuuliaisuus oli keskipisteessä, mutta uskoon tulleella keskipisteessä on Jeesuksen kuuliaisuus.ti 23.2.2010 klo 18.30 Jakso: 100 30 minKuuliaisuus kumpuaa sydämestä
Mitä kuuliaisuus on? Sanalle "kuuliainen" löytyy alkukielessä 11 eri selitystä. Mitä se on tämän päivän uskovan elämässä?ti 16.2.2010 klo 18.30 Jakso: 99 30 minMitä on Jumalan siunaus
"Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää" Periaatteessa Jumala on siunannut kaikkia ihmisiä, kaikki eivät vain ole hänen kokonaisvaltaisessa siunauksessaan sisällä.ti 9.2.2010 klo 18.30 Jakso: 98 30 minUskon kilvoitus
"Eihän sitäkään, joka kilpailee, seppelöidä, ellei hän kilpaile sääntöjen mukaisesti." Uskovaisen elämä on kilvoittelua Kristuksen mallia seuraten.ti 2.2.2010 klo 18.30 Jakso: 97 30 minPelastusvarmuus ja pelastuminen
Uskova voi menettää pelastuksensa, jos päättää kääntyä pois Jumalasta, mutta Herran puolelta pelastus on varma.ti 26.1.2010 klo 18.30 Jakso: 96 30 minSyyllisyydestä vapaaksi
Mikä on terve synnin tunto? Raija ja Tauno opettavat, kuinka voimme lähestyä terveellä itsetunnolla Jeesusta, tiedostamalla silti syntisyytemme.ti 19.1.2010 klo 18.30 Jakso: 95 30 minNainen ja seurakunta
ti 12.1.2010 klo 18.30 Jakso: 94 30 minRaamatullinen johtajuus
to 31.12.2009 klo 21.10 Jakso: 93 30 minKetä Jumala käyttää?
to 24.12.2009 klo 21.10 Jakso: 92 30 minJumalan tahdon löytyminen
to 17.12.2009 klo 21.10 Jakso: 91 30 minLeiviskät ja pelastus
to 10.12.2009 klo 21.10 Jakso: 90 30 minHengellinen valvominen
to 26.11.2009 klo 21.10 Jakso: 89 30 minUskollisuus Jumalalle
to 19.11.2009 klo 21.10 Jakso: 88 30 minMiksi uskoamme koetellaan?
to 12.11.2009 klo 21.10 Jakso: 87 30 minEpäusko, epäilys ja usko
to 29.10.2009 klo 21.10 Jakso: 86 30 minKiusallisia tilanteita
to 22.10.2009 klo 21.10 Jakso: 85 30 minKiusaukset ja synti
to 15.10.2009 klo 21.10 Jakso: 84 30 minMitä parannus on?
to 1.10.2009 klo 21.10 Jakso: 83 30 minPois lain alta
to 24.9.2009 klo 21.10 Jakso: 82 30 minKristuksen laki
to 17.9.2009 klo 21.10 Jakso: 81 30 minLaki on kasvattaja Kristukseen
to 3.9.2009 klo 21.10 Jakso: 80 30 minKristityn suhde Israeliin
On Juudan kansa omalla maallaan, se on kansa, josta kaikille on pelastus. Jeesus on juutalaisista, tullut meitä auttamaan, synneistämme vapauttamaan. On monet sodat, julmuudet he läpi käynehet. Taistelleet maansa puolesta, vaikka Jumala on luvannut heille maansa ikuisiksi ajoiksi. Siunaa tuota kansaa, niin tulet siunatuksi! Sieltä kerran Kuninkaamme hallitsee koko maailmaa. Silloin Herran omille hallituspaikat jaetaan. Tauno W. Rantalato 21.5.2009 klo 21.00 Jakso: 79 30 minKaksi ylösnousemusta
Vanhurskaat nousevat kuolleista viimeisen pasuunan soidessa. Silloin Herra ilmestyy pilvissä, temmaten pois rakkaansa, vapauttaen kyynelistä. Kun taas Isä käy tuomiolle, silloin kirjat avataan ja kaikki kuolleet tuomitaan, kukin tekojensa mukaan, pakoon ei pääse kukaan. Niin kuin kirjat näyttävät, jokaisen syylliseksi päättävät. He saavat kuulla sanat: Menkää pois tyköäni, te laittomuuden tekijät. Tauno W. Rantalato 14.5.2009 klo 21.00 Jakso: 78 30 minKristityn päämäärä
Saimme uuden suunnan elämäämme, se löytyi Jeesuksessa. Hän on tie, totuus ja elämä, ei enää tarvitse harhailla, ilman päämäärää maailmassa. Kun Jeesuksessa olemme ja Häntä täällä seuraamme, ei sielumme joudu hukkaan, eikä eksy kukaan, Jeesus-tie johtaa Taivaaseen, Isän luokse Jumalan kaupunkiin. Sinne helmiporteista sisälle käy suuret joukot ostetut Isälle. Saamme aina nähdä Hänen kasvonsa ja iäti olla luonansa. Tauno W. Rantalato 7.5.2009 klo 21.00 Jakso: 77 30 minJumalalle kaikki on mahdollista
Taivaallinen Isä todella suuri on, ei mikään ole Hänelle mahdoton. Tilanne Golgatalla pahalta näytti, kun Kristus puolestamme kaiken täytti. Hän kuoli puolestamme ja synnin voitti, kun kolmannen päivän aamu koitti. Isä herätti Hänet kuolleista päästäen Hänet haudasta. Synnit ja sairaudet kannettiin, koko ihmiskunta vapautettiin. Tauno W. Rantalato 30.4.2009 klo 21.00 Jakso: 76 30 minKuinka suhtautua langenneeseen ihmiseen?
Ihminen itsessään on heikko, hänet helposti voittaa synnin peikko. Kun menet toista nostamaan, ole itsekin varuillaan! Kohtaa hänet armahtaen ja ymmärtäen ei haukkuen, eikä syytellen. Sinäkin voit langeta, jos et saa Herralta armoa. Ei päätään puistellen, vaan Mestarin sanoja muistellen: Mene, äläkä tästedes syntiä tee, näin armollisesti Herrakin kohtelee. Tauno W. Rantalato 16.4.2009 klo 21.00 Jakso: 75 30 minMitä on kristittyjen yhteys?
Että he yhtä olisivat, niin kuin sinä Isä olet minussa ja minä Sinussa. Näin on Isä järjestänyt yhteyden kaikille lapsilleen. Jotka ovat Jumalan Hengestä syntyneitä, he ovat kaikki samaa perhettä. Tämä perhe on laaja ja värikäs, eikä ole itsekäs. Kun samaa Henkeä vain juomme, yhteiseen kekoon kortemme tuomme. Ei ole loisia eikä läisiä, on vain armosta pelastettuja, samalla verellä ostettuja, joiden kotimaa on taivas. Tauno W. Rantalato 9.4.2009 klo 21.00 Jakso: 74 30 minAvioliitto ja usko
On avioliitto kahden ihmisen välillä. Jumala on kolmantena säikeenä siinä. Pitäen heidät yhdessä, kulkien käsikädessä. Toisiansa kunnioittaen ja rakastaen. Jos toinen lankeaa, toinen nostaa toverinsa. Rukoillen ja toisiansa siunaten yhteistä matkaa kulkien. Jos koetus heidät yltää, Herra antaa rakkautta lisää. Ei jää kaunaisuutta, ei katkeruutta, kun toisiltansa anteeksi pyytää. Tauno W. Rantalato 2.4.2009 klo 21.00 Jakso: 73 30 minUskovan suurimmat vaarat
Olet lähtenyt maailmasta eroon, tullut Jeesuksen omaksi kokonaan. Nyt ei sovi ratkaisua perua, vaikka maailma koettaa kääntää, ja mieltäsi vääntää. Asiat saattavat näyttää luvallisilta, mutta ne ovatkin maailmaan silta! Käy veren turvissa eteenpäin, siten vältät synnin karikot ja turmion! Tauno W. Rantalato 19.3.2009 klo 21.00 Jakso: 72 30 minOikea ja väärä nöyryys
Väärä nöyryys sanoo: Mehän niitä oikeita nöyriä olemme, mutta mitä tuolla pettävällä suolla? Ovat he kummallisia, kun eivät kanssamme käy, heitä ei varmaan kerran taivaassa näy. Tulisivat meidän joukkoomme, me opettaisimme heille koko totuuden! Oikea nöyryys toteaa: Herra olet voimallinen meitä kaikkia auttamaan! Tauno W. Rantalato 12.3.2009 klo 21.00 Jakso: 71 30 minMitä pyhitys on?
Kun HYVÄ ja paha yhdistyy, arvaa, kuka pyhittyy? Kun me pahat ihmiset katselemme Herraamme, niin Hänen kaltaisikseen me muutumme. Hän itse muuttaa meitä, emme kulje enää synnin teitä. Toisetkin meitä katsoessaan, huomaa, että todellakin tuo on tosissaan. Tauno W. Rantalato 5.3.2009 klo 21.00 Jakso: 70 30 minMitä liha tarkoittaa Raamatussa?
Jos kannat kaunaa ja vihaa, se on parhaimmillaan lihaa. Ei ole näkyvissä rakkauden häivää, ei anteeksiantamuksen päivää. Liha vaatii tilille kaikesta, ne on sovitettava siinä paikassa! Jos et mulle tilaa anna, mä julistan sut pannaan! Kerron ja juoruan koko kylälle, mikä oletkin ketale! Siis anna pian Hengelle tilaa, niin liha väistyy, rakkaus voittaa! Tauno W. Rantalato 19.2.2009 klo 21.00 Jakso: 69 30 minJeesuksen veren merkitys
Uhri ristille naulittiin, Hänet taivahasta annettiin. Jumala tuli ihmiseksi, tehtiin synnin kauhistukseksi. Hänet hakattiin ja runneltiin, verensä edestämme vuodatettiin. Tämä veri kun annettiin, siinä synnit sovitettiin. Joka tulee veren turviin, hän ei joudu kadotuksen surmiin. Vaan helmiportti avataan, se johtaa taivaan kunniaan. Tauno W. Rantalato 12.2.2009 klo 21.00 Jakso: 68 30 minMitä omistamme Jeesuksessa?
Hänessä me omistamme Kuninkaan, jonka vertaista ei vallassaan. Hän meillekin jakaa valtaansa, jolla hallitsemme kanssansa. Hän on veriylkämme, joka kulkee kanssamme. Pian Hän saapuu pilvihin noutaen meidät kotihin. Saamme aina olla Hänen kanssansa, katsella iät Hänen kirkkauttansa. Tauno W. Rantalato 5.2.2009 klo 21.00 Jakso: 67 30 minKristityn asema Jeesuksessa
Saimme Jeesuksessa lahjavanhurskauden, Isän edessä otollisuuden. Emme kulje alastonna enää, kun Jumalan puku meidät peittää. Rauha ja lepo sisimpämme täytti, sitä ennen ahdistus jäyti. Hänessä saimme tulevaisuuden toivoa, se antaa matkan aikana antaa uutta voimaa. Tauno W. Rantalato 22.1.2009 klo 21.00 Jakso: 66 30 minJeesus Kristus on perusta
On Kristus perusta meille, jotka jouduimme synnin teille. Hän edestämme kaikkensa antoi, kun syntimme ja sairautemme kantoi. Hän Isän edessä sovitti meidät, että anteeksiantamuksen löydät. Kun otat armon vastaan, armahtaa Hän lastaan. Synnit pesee verellään ja meille antaa elämän. Tauno W. Rantalato 15.1.2009 klo 21.00 Jakso: 65 30 minTapahtuuko ihmeitä?
to 8.1.2009 klo 21.00 Jakso: 64 30 minKylvämisen ja niittämisen laki
to 1.1.2009 klo 21.00 Jakso: 63 30 minKristillisyys arkipäivässä
to 25.12.2008 klo 21.00 Jakso: 62 30 minKristityn ihmissuhteet
to 11.12.2008 klo 21.00 Jakso: 61 30 minMitä on ristin kantaminen?
to 4.12.2008 klo 21.00 Jakso: 60 30 minMikä on kristityn vapaus?
to 27.11.2008 klo 21.00 Jakso: 59 30 minPelkojen kohtaaminen
to 20.11.2008 klo 21.00 Jakso: 58 30 minMikä on harhaoppi?
to 13.11.2008 klo 21.00 Jakso: 57 30 minMikä on syntiä?
to 30.10.2008 klo 21.00 Jakso: 56 30 minMitä usko on?
to 23.10.2008 klo 21.00 Jakso: 55 30 minMitä rakkaus on?
to 16.10.2008 klo 21.00 Jakso: 54 30 minMikä on Hengen hedelmä 2/2
to 2.10.2008 klo 21.00 Jakso: 53 30 minMikä on Hengen hedelmä? 1/2
to 18.9.2008 klo 21.00 Jakso: 52 30 minPyhän Hengen tehtävät
to 11.9.2008 klo 21.00 Jakso: 51 30 minKolmiyhteinen Jumala kristityn turvana
to 4.9.2008 klo 21.00 Jakso: 50 30 minLähetystyö on Herran tottelemista
to 17.4.2008 klo 22.00 Jakso: 49 30 minPalveleminen ja johtaminen
to 10.4.2008 klo 22.00 Jakso: 48 30 minSeurakuntavirat toisten parhaaksi
to 3.4.2008 klo 22.00 Jakso: 47 30 minSeurakunnan merkitys uskovalle
to 20.3.2008 klo 22.00 Jakso: 46 30 minSielujen voittamisen siunaus
to 13.3.2008 klo 22.00 Jakso: 45 30 minKristityn kutsu työhön
to 6.3.2008 klo 22.00 Jakso: 44 30 minOikean kristityn tuntomerkit
to 21.2.2008 klo 22.00 Jakso: 43 30 minUskonnollisuuden kahleet
to 14.2.2008 klo 22.00 Jakso: 42 30 minPukeutuminen Jumalan koko sota-asuun
to 7.2.2008 klo 22.00 Jakso: 41 30 minJumalan kuritus ihmisen parhaaksi
to 24.1.2008 klo 22.00 Jakso: 40 30 minKristityn toivo
to 17.1.2008 klo 22.00 Jakso: 39 30 minJumalan tahdon kaksilinjaisuus
to 10.1.2008 klo 22.00 Jakso: 38 30 minJumalan valtakunnan etsiminen
to 3.1.2008 klo 22.00 Jakso: 37 30 minKiittäminen kaiken keskellä
ke 26.12.2007 klo 21.15 Jakso: 36 30 minYksin armosta
ke 19.12.2007 klo 21.15 Jakso: 35 30 minJeesus koko Raamatussa
ke 12.12.2007 klo 21.15 Jakso: 34 30 minJeesus ehtoollisessa
ke 28.11.2007 klo 21.15 Jakso: 33 30 minJeesus on neljäs mies
ke 21.11.2007 klo 21.15 Jakso: 32 30 minJeesus on ennalleenasettaja
ke 14.11.2007 klo 21.15 Jakso: 31 30 minJeesus on ylkä
ke 31.10.2007 klo 21.15 Jakso: 30 30 minJeesus on Ylimmäinen pappi
ke 24.10.2007 klo 21.15 Jakso: 29 30 minJeesus on Uhrikaritsa
ke 17.10.2007 klo 21.15 Jakso: 28 30 minJeesus on Hyvä Paimen
ke 10.10.2007 klo 21.15 Jakso: 27 30 minJeesus on kuningas!
ke 26.9.2007 klo 21.15 Jakso: 26 30 minJeesuksen Herraus ja valta 4/4
Jeesuksen Herraus ja valta kuoleman ylike 19.9.2007 klo 21.15 Jakso: 25 30 minJeesuksen Herraus ja valta 3/4
Jeesuksen Herraus ja valta luomakunnan ylike 12.9.2007 klo 21.15 Jakso: 24 30 minJeesuksen Herraus ja valta 2/4
Jeesuksen Herraus ja valta riivaajien ja luonnonvoimien ylike 29.8.2007 klo 21.15 Jakso: 23 30 minJeesuksen Herraus ja valta 1/4
Jeesuksen Herraus ja valta synnin ja sairauksien ylike 22.8.2007 klo 21.15 Jakso: 22 30 minJeesus Ihmisen poikana ja Jumalan Poikana
ke 15.8.2007 klo 21.15 Jakso: 21 30 minJeesuksen alkuperä
ke 1.8.2007 klo 21.15 Jakso: 20 45 minJumalan johdatustavat 2/2
to 17.5.2007 klo 21.00 Jakso: 19 45 minJumalan johdatustavat 1/2
to 3.5.2007 klo 21.00 Jakso: 18 45 minMielen uudistuminen
to 26.4.2007 klo 21.00 Jakso: 17 45 minKärsiminen
to 12.4.2007 klo 21.00 Jakso: 16 45 minOikea ja väärä rauha
to 5.4.2007 klo 21.00 Jakso: 15 45 minOikea ja väärä murehtiminen
to 29.3.2007 klo 21.00 Jakso: 14 45 minIlo Herrassa
to 15.3.2007 klo 21.00 Jakso: 13 45 minPaastoaminen
to 8.3.2007 klo 21.00 Jakso: 12 45 minAntaminen
to 1.3.2007 klo 21.00 Jakso: 11 45 minRukoileminen
to 15.2.2007 klo 21.00 Jakso: 10 45 minJumala parantaa sairaita
to 8.2.2007 klo 21.00 Jakso: 9 45 minHerran pelko
to 1.2.2007 klo 21.00 Jakso: 8 45 minJeesuksen toinen tuleminen
to 18.1.2007 klo 21.00 Jakso: 7 45 minAnteeksiantaminen
to 11.1.2007 klo 21.00 Jakso: 6 45 minArmolahjat
to 4.1.2007 klo 21.00 Jakso: 5 45 minSovitus ja lunastus
to 28.12.2006 klo 21.00 Jakso: 4 45 minVanhurskaus
to 14.12.2006 klo 21.00 Jakso: 3 45 minKristuksen opin alkeet
to 7.12.2006 klo 21.00 Jakso: 2 45 minPyhällä Hengellä täyttyminen
to 30.11.2006 klo 21.00 Jakso: 1 45 minUudestisyntyminen
Uudestisyntyminen, pelastus ja pelastusvarmuusto 23.11.2006 klo 21.00