Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Katselin Kolarin rukouskonferenssia ja tämä Jeesuksen kehoitus nousi mieleeni. On hyvä tietää, että olen Jumalan valtakunnan kansalainen. En kuulu tähän maailmaan enkä tämän maailman herruuden tai hallintavallan alle. Olen läpikulkumatkalla kohti taivaan valtakuntaa.
Arkipäivän työt, huolet ja murheet, sen ilot ja surut täyttävät helposti mielen ja ajatukset askaroivat tämän maailman mukaisissa asioissa. Rukoukseni on, etten uhraisi maailman ruhtinaan alttarille mielenrauhaani tai terveyttäni. Jumalan sanan mukaan olen suurempiarvoinen kuin lintunen ja pääni hiuksetkin ovat Jumalan tiedossa.
Paljon kuulee päivittelyä ja ihmettelyä siitä, miten merkillistä ja jumalatonta meno tänä päivänä on. Niinhän se on, ja sitä on ihmetelty niin kauan kun olen elänyt. Muistan poliittisesti aktiivisen isäni, kuinka hän leikkeli sanomalehdistä juttuja, ja niistä sitten puhuttiin ja saarnattiin. Siihen aikaan ei ollut vielä internetiä, joten lehdet olivat tärkeitä tiedon välittäjiä. Meillä kävi paljon vieraita ja vanhempani olivat sosiaalisesti hyvin lahjakkaita. Niinpä olen pienestä pitäen kuunnellut poliittisia keskusteluja ja hengellisiä saarnoja. Tuho uhkasi jo silloin maailmaa, ja helvetin kauhuista puhuttiin paljon. Mitähän isäni sanoisi, jos eläisi tätä päivää?
Vuosaaren kirkossa oli TV7-tilaisuus. Olin iloinen tästä tilaisuudesta ja erityisesti sydämellisestä kirkkoherrasta ja hänen vaimostaan. Harvoin tapaa niin Jumalan valtakunnan työlle antautuneita seurakunnan johtajia kuin he ovat. Sain keskustella monien katsojien ja tuttavien kanssa ja kuulla, mitä heille kuuluu. Myös Kolarin konferenssia katsoessani välittyi yhteys, jota voi tuntea vain Jeesukseen uskovien kesken. Rukous nousi molemmissa paikoissa etusijalle. Suomi tarvitsee rukousta ja rukoilijoita. Toivoisin, että rukouslamppuja sytytetään joka kylään ja kaupunkiin. Säännöllinen rukous murtaa vihollisen muurit ja katkaisee kahleet Suomen maan yltä. Vilpitön rukous liikuttaa Jumalan kättä ja koskettaa Jumalan sydäntä. Kestävinä meidän on sitouduttava tehtävään, jonka Jumala on meille kullekin antanut.
Soitin ystävälleni, joka on 97-vuotias. Hän oli iloinen, kun pääsee kanavan kautta seuroihin. Muuten hän ei enää seuroihin pysty menemään. Hän on ollut aikanaan ahkera seuroissa ja kirkossa kävijä. Hänenlaisiaan vanhempia ihmisiä on varmaan muitakin, jotka iloitsevat, kun saavat katsoa suoraa lähetystä esimerkiksi Kolarin rukouskonferenssista tai muita seurataltiointeja. Vuosaaren tilaisuus myös taltioitiin, ja se tulee kanavalta helmikuun lopulla.
Katselen avoimia matkalaukkuja ja keräilen kaapista kesävaatteita. Olemme lähdössä lomamatkalle, jonka teemme näin vuoden alussa. Tällä kertaa matka on osittain myös työmatka. Minun on ollut aina vaikea lähteä. Matkalaukkujen pakkaaminen ja asioiden hoitaminen ennen lähtöä on tahmaista ja työlästä. En tahdo saada itseäni liikkeelle. Mistä lie johtuu? Kun olen lentokentällä, käyn vielä läpi asioita: olenko hoitanut sen ja sen jutun? Jäikö mikään sähkölaite päälle? Lentokoneessa sitten alan ymmärtää, että nyt mennään. Alan rentoutua.
Lentäen siirtyminen maasta ja säätilasta toiseen vie fyysisen minäni sinne, mihin olen menossa, mutta sisäinen Mirja tahtoo tulla hitaasti perässä. Vie jonkun aikaa, että olen kokonaan siirtynyt sinne, mihin milloinkin olen mennyt. Jokaisena päivänä, jokaisessa paikassa Jumala haluaa ilmaista itsensä ja kertoa asioita, kun pysyn yhteydessä häneen. Mielenkiintoista on odottaa, mitä Jumala haluaa kertoa minulle tämän matkan aikana.
”Herra, tee minusta sellainen kuin Jeesus –
joka palaa kirkkaana, mutta ei pala loppuun.
Korjaa asenteeni,
kun minua kyllästyttää tai kun petyn ihmisiin.
Anna minulle armo viedä tehtävät päätökseen.”
Jill Briscoe
Mirja
