Istun Lohjansaaren kodin pöydän ääressä ja katselen hiljaiselle järvelle. On ensimmäinen adventtisunnuntai. Ihana rauha ja levollisuus ympäröi minut ja kiitollisuus täyttää mieleni.
Otan Raamatun ja rukoilen Jumalan sanan valoa tälle päivälle. Joona 2:8-10 avautuu: ”Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi. Ne, jotka kunnioittavat vääriä jumalia, hylkäävät armonantajansa. Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen minä täytän. Herrassa on pelastus.” Mietiskelen tätä Raamatun sanan kohtaa. Joonaan kirja on lohdullista luettavaa. Siinä tulee esille Jumalan uskollisuus valitsemassaan miehessä. Vaikka Joona pakeni ja lähti omin päin merille, Jumala otti hänet kiinni ja mies myöntyi Herran tahtoon. Jumala oli valinnut Joonan julistamaan evankeliumia eikä muuttanut suunnitelmaa, vaikka Joona pötkikin pakoon. Joona taipui Jumalan tahtoon, vaikka vasta kovan kokemuksen kautta. Tämän miehen Jumala määräsi kertomaan suurelle kaupungille, että tehkää parannus tai te kaikki hukutte. Tuntuu hurjalta ajatella, että yhden miehen työn ansiosta koko kaupunki pelastui.
Lintusten ruokintatelineellä on vilkasta. Pikku talitintit, sinitiaiset ja uutena tulokkaana pyrstötiaiset parveilevat siellä ahkerasti. En ole koskaan nähnyt läheltä pyrstötiaisia, ja kun ne ilmestyivät ruokintatelineelle, olin ihmeissäni. Kaunis valkoinen pää ja ruskeaa selässä ja pyrstössä. Linnut ovat niin kauniita. Ihmettelen, kuinka valtavan määrän tietoa Jumala on laittanut niihin. Jokaiseen varpuseen, pääskyseen, kotkaan, ja niin edelleen. Eikä pieni varpunenkaan putoa oksalta Taivaan Isän sallimatta.
Kävimme syöpäsairaan ystävämme luona. Hänet siirrettiin saattohoitoon, joten elinaikaa on enää jokunen viikko. ”Minua ei kuolema pelota”, hän sanoi. Uskovan ihmisen on helpompi näissäkin elämäntilanteissa. Hän tietää, että Jeesus, jonka oma hän on ollut, hakee kotiin. Hän saa aina olla Jeesuksen kanssa. Ystävämme ohjeisti, että ottakaa marjat pakastimesta ja syökää, ne ovat puhtaita marjoja. Katselin häntä kyyneleet silmissä ja siunasimme hänet viimeiselle matkalle. Kävin myös vanhan ystäväni luona vanhusten hoitokodissa. Siinä pyörätuolissa istuen hän pyysi minua ostamaan hänelle villatakin. ”Kun molemmat villatakkini kyynärpäät ovat rikki.” Tokihan minä villatakin ostan. Oikein mielelläni autan niin kauan kun hän on täällä kanssamme.
Kuinka paljon todella ymmärrämme toinen toisiamme? Mikäli et ole koskaan ollut vakavasti sairas, et täysin ymmärrä miltä tuntuu, kun sinulle sanotaan, että et voi tästä sairaudesta parantua. Jos et koskaan ole ollut koditon, et täysin ymmärrä kotinsa menettänyttä lähimmäistä. Jos et ole koskaan ollut sodassa tai pakolainen, et täysin ymmärrä sodan käyneitä tai sitä, minkälaista on olla pakolaisena vieraassa maassa. Vain oman sisäisen kokemisen kautta voimme jonkin verran ymmärtää toinen toistemme ongelmia ja kokemuksia. Myös toisen hyvät ihanat kokemukset jäävät vieraaksi, mikäli olemme itse jääneet niistä vaille. Hengellinen kokemus on erilainen jokaisella. Uskoontulokertomukset ovat erilaisia jokaisen kohdalla. Emme voi koskaan sanoa, että näin pitää tulla uskoon tai ei noin voi kokea. Kun Jeesus kohtaa ihmisen, Hän tietää tien jokaisen sydämeen. ”Jeesus tietää, Jeesus tuntee, Hän on ollut ihminen.”
Christina-lehden joulukuun numero ilmestyy tällä viikolla. Toivottavasti se on tilaajille mieluinen lehti. Olen nyt toimittanut tämän vuoden lehdet ja olen oppinut taas paljon uutta. Toivottavasti olen toiminut oikein ja viisaasti Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen parhaaksi. Se on rukoukseni.
Adventin aika on valmistautumisen aikaa. Aivan kuin koko elämä on valmistautumisen aikaa iankaikkisuutta varten. Neljäs adventti vie meidät Jeesuksen seimen luo. Elämän ajan taas valmistaudumme kohtaamaan Kuningas Jeesuksen, joka on vastaanottamassa omansa, kun he saapuvat kotiin.
”Valmistu Herran kansa, nyt vastaanottamaan. Kun saapuu taivaastansa Kuningas päälle maan.”
Mirja
