Jumalan tiellä on kevyempi kulkea

Lehtikultaa on tienvierillä ja lehtipuissa. Tuuli sirottelee kultaisia lehtiä ylleni, kun kävelen kylätietä. Jumala tuhlaa lehtikultaa ympäriinsä. On niin kaunista, kun aurinko paistaa ja kirkkaan kullankeltaiset puut pudottelevat lehtensä tielle, johon ilmestyy kultaisia raitoja. Ihmeellisen kaunis ruska on muuttanut vihreän maiseman ruskean-keltaisen-oranssin väriseksi. Etelä-Suomessa on hieno ruska, mutta Lapissa on jo lumipeite monin paikoin.
Kävellessäni kullankeltaisten puiden reunustamaa kylätietä tulee mieleeni, kuinka kuljemme tämän maallisen elämämme aikana niin monenlaisia teitä. Oman elämäni tiet ovat vaihdelleet ja kulkeneet erilaisten maisemien halki. Lapsena kipittelin pikkupolkuja ja kyläteitä. Vaikka maisemat muuttuivat vanhempien muuttojen vuoksi yhtenään, niin kuitenkin oli minulla lapsen pieni ja turvallinen näkö- ja kokemusmaailma. Silloin ei tarvinnut suunnitella suuria eikä miettiä isoja juttuja. Riitti koti, piha ja leikkikaverit. Kun ikä lisääntyi, oli vastuu opiskelusta ja elämän suunnittelusta, ja silloin tulivat tiet mutkaisiksi ja välillä pelottaviksi. Oman itsen kokeminen ja aikuisuuteen siirtyminen ei aina ollut helppoa.
Jouduin välillä kulkemaan teitä, joilla jouduin yksin raivaamaan tietä eteenpäin. Kuitenkin näinäkin vuosina luotin Jumalan enkeleiden apuun ja varjelukseen. Minulla on aina ollut oikeastaan vain Jumala. Hän ei ole minua koskaan pettänyt eikä jättänyt. Olen kulkenut monien kotien ja monien tienristeysten kautta tähän päivään. Usein on mieleeni tullut erään kirjailijan käyttämä lause: ”Kun tulin tienristeykseen, valitsin tien, jota vain harvat kulkevat.”
Maailman tiet ovat leveät ja suuret ihmisjoukot niitä kulkevat. Nämä tiet ovat asfaltoituja ja kovia. Jumalan tiet ovat kapeat, mutta jaloille ja mielelle hyvät kulkea. Maisemat ovat kauniita ja levähdyspaikkoja sopivin välein. Välillä näen, kuinka leveän tien kulkijat laahustavat väsyneinä. He yrittävät saavuttaa tuon ja tuon ja nähdä mahdollisimman paljon. Kuitenkin loputon mainosten ja huvitusten ylitarjonta väsyttää. Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.” Jeesus ei vaadi meiltä suorituksia eikä korkeita oppiarvoja. Hän kutsuu luokseen kaikkia, jotka ovat levon tarpeessa.
Oman työn arviointi ja tehtävien tärkeysjärjestyksen miettiminen on tällä hetkellä elämässäni ajankohtaista. Rukoukseni onkin, että tekisin vain sen, jonka Jumala on minun tehtäväkseni ajatellut ja antanut. Huomaamattaan sitä juoksee kuin vanha hevonen aina samaa reittiä, vaikka Jumala haluaisi ohjata uutta tietä pitkin. Pysähtyminen aika ajoin tienpuoleen on tarpeellista. Täytyy katsoa ja arvioida, rukoilla ja kuunnella, mitä Pyhän Henki haluaa sanoa ja ohjeistaa.
”Johto Herran on parhain mulle, suo tuskiin armon hän kiusatulle. Tuskaa ei pisaraakaan liikaa. Kun kuorman antaa, myös voiman suopi, hän itse kantaa ja kotiin tuopi. Kuormaa ei pisaraakaan liikaa.” Jumala täysin tietää, mitä kestämme ja mitä hän voi meiltä pyytää. Hän on luonut meidät ja antanut meille elämän, joten Jumalan käsiin on hyvä ja turvallista jättää itsensä ja elämänsä.
Katselin suoraa lähetystä Israelista Lehtimajanjuhlilta. Oli vapauttavaa ja ihmeellistä ylistää joukon mukana. He siellä kaukana ja minä täällä Espoossa. Meidän uskonelämämme on usein sellaista, jossa vain raavimme maata, kun meidän tulisi nostaa kätemme ja laulaa Jumalan kunniaksi. Hän on aina kaiken ylistyksen arvoinen! Tulevalla viikolla ilmestyvässä Christina-lehdessä on juttua myös lehtimajanjuhlasta.
”Jeesus sanoo: Antakaa minun johtaa teitä rauhan poluille.
Antakaa minun opastaa teidät kallioisten ja vaarallisten,
hengenvaarallisten teiden yli paikkaan,
missä vedet eivät myrskyä ja missä teitä ei kosketa pahinkaan.
Mitä vihollisenne voisivat tehdä teille,
koska te lepäätte ja aterioitte minun kanssani.”
Sarah Hornsby: Jeesuksen nimeen
 
Mirja