Katselen Lohjanjärvelle, jossa aallot keinuttavat lokkiparvea. Välillä linnut yhtenä joukkona nousevat ilmaan ja laskeutuvat taas aaltojen keinuntaan. Kukaan niistä ei ilmoita, että nyt lennetään ja nyt laskeudutaan. Jokin vaisto tai yksi lintu, joka on johtaja, nousee ensin, ja muut seuraavat perässä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka toimitaan lintujen maailmassa. Linnut pysyvät yhdessä myrskyävällä järvellä. Niin meidän uskovienkin tulee pysyä yhdessä ja huolehtia toisistamme elämän merellä, joka nyt näkyvästi raivoaa.
Henkeeni nousi lokkiparvea seuratessa kysymys: Vartija, mikä hetki yöstä on? Katsoin Raamatusta Jesajan kirjan jakeen 21:12, jossa vartija vastaa tähän kysymykseen: ”Aamu on tullut, mutta silti on yö.”
Jeesukseen uskovat elävät aamun sarastuksessa, kun tämä maailma elää pimeässä yössä. Yön pimeys on pahuuden valtaa, mutta Jeesus ristillä voitti paholaisen ja jokainen Jeesuksen oma on päivän lapsi. ”Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.” (Malakia 4:2.) Jumalan lapsena olemme Jumalan hoitavassa ja lämpimässä läsnäolossa.
Keskiyön hetki on historiassa ohitettu jo kauan sitten. Elämme lähellä Jeesuksen paluuta. Se on Jeesuksen uskoville vapahduksen päivä. Ajan kello osoittaa, että olemme viimeisellä yövartiolla. Juuri ennen kuin aurinko nousee. Nyt on tärkeää tarkastaa, mikä on oman elämän suunta ja perusta. Elämämme perustus kun on Kristus-kalliolla, silloin olemme turvassa. Eivätkä monet tuulet, jotka puhaltavat milloin miltäkin suunnalta, voi meitä horjuttaa. Huomaamme koronaepidemian aikana, kuinka huojuva talo koko yhteiskunta on. Tärkeää on tiedostaa, mistä ottaa kiinni, kun tuulee ja maailma pyörittää. ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.” (Ps.91:14.) Jeesus tuntee, kuka on hänen omansa.
Näitä asioita kirjoittaessani, tuli viesti kännykkään ja suloinen kuva pikku-prinssistämme. Hänelle oli annettu nimi, jonka saimme nyt tietää. Ristiäiset siirtyvät tuonnemmaksi, mutta nimi pitää pojalla olla. Tämä on kyllä erikoista aikaa, kun on moninaisia rajoitteita ja määräyksiä. Saa nähdä, milloin pääsemme perheenä yhteen viettämään juhlaa. Suurimmalla osalla perheemme lapsista ja lastenlapsista on syntymäpäivät keväällä, joten juhlan aihetta on kertynyt. Yksi tyttäristä istutti syntymäpäivänään puun, josta hän sanoi muistavansa tämän erikoisen kevään ajan.
Aurinko paistaa ja luonto on herännyt kevääseen. Auringon ei ole tarvinnut sulattaa pihan lumikinoksia eikä järveltä jäitä. Nyt kun yöpakkaset toivottavasti ovat väistyneet, voin aloittaa pihan kevättyöt ja kukkapenkkien kunnostamisen. Se on mukavaa puuhaa ja niin palkitsevaa! Kasvimaata minulla ei ole, mutta sitäkin enemmän kukkapenkkejä. Jeesus sanoo, että uudeksi minä teen kaiken. Rukouksessa pyytelen, että uudista minut, Jeesus, paranna minut. Olen sinun omasi. ”Oispa sydän sellainen, joka tuntee Jeesuksen.”
Viimeistelen seuraavan Christina-lehden sisältöä. Lehdestä tulee ihana kesälehti. Luovuutta on niin paljon jokaisessa ihmisessä. On hienoa nähdä, kuinka jo vanhemmatkin ihmiset ovat löytäneet itsestään uusia alueita toteuttaa luovaa minäänsä. Olen saanut monia viestejä, joissa kerrotaan, kuinka karanteeniaikana ovat naiset löytäneet itsestään erilaisten puuhien myötä aivan uusia puolia.
Puhuin Martin ja Mirjan matkassa -ohjelmassa toivon ankkurista. Haluaisin heittää kaikkien puolesta toivon ankkurin, joka on Jeesus, elämän mereen. Toivomme on silloin kiinnittynyt Raamatun lupauksiin. Emme ajelehdi vaan pysymme kiinni toivossa, ja köysi kestää.
”Lapseni, luota ja kiitä,
Minä tunnen tien ja turvallisesti johdatan,
sinut kotiin vien.
Kulje aivan lähelläni,
käteni turvan annan.
Ja kun uuvut matkasta,
sinua sylissäni kannan.
Kun avaamme kotiportin,
lapseni, näet sen,
että kuljin vierelläsi
joka ainoan askeleen.”
Irene Tandefelt
Mirja
