Katselen ja kuuntelen, kun ihmiset kertovat vaikeuksistaan ja sairastumisistaan. On monenlaista hätää, jonka puolesta pyydetään esirukousta, niin suorissa rukousohjelmissa kuin muissakin tapaamisissa.
Rukouksessa käännyn Jumalan puoleen ja tuon ihmisten esirukouspyynnöt Isän valtaistuimelle. Pyydän apua ja Jumalan huolenpitoa itselleni, perheelleni ja kaikille niille, jotka Herra luokseni lähettää. En pysty auttamaan, en parantamaan, mutta pystyn rukoilemaan. Jumalalla on tallessa jokainen rukous, ja Hän vastaa hyvän tahtonsa ja kaikkivaltiaan viisautensa mukaan jokaiselle.
Rukous antaa ihmeellisen voiman ja luottamuksen siihen, että kaikki on hyvän Jumalan käsissä. Muistan lapsuudesta, kun isäni piti pyhäkoulua ja opetti, että suurin synti on epäusko. Epäilemme omaa kykyämme rukoilla oikein tai pelkäämme, ettemme ole kyllin hyviä uskovia, jotta rukouksemme tulisi kuulluksi. Rakennamme itse esteet, joilla rajoitamme omaa rukouselämäämme. Jumala kuulee jokaisen rukouksen, joka vilpittömästä sydämestä Hänen eteensä lähtee. Kun hädässä huudamme Jumalalta apua, Hän Sanansa mukaan kuulee ja auttaa. Olen koko elämäni rukoillut Jeesuksen nimessä ja uskonut, että rukoukseni kuullaan. Vähitellen elämän edetessä on rukouksistani jäänyt pois ensin isä, sitten äiti ja nyt veli.
Kuinka tärkeää on rukoilla niiden ihmisten puolesta, jotka ovat lähellämme. Kun he lähtevät iankaikkisuuteen, on rukoustyömme tehty. Ensio-veljen liitin jokapäiväiseen rukoukseeni, ja kun en häntä enää rukouksellani tavoita, on siinä tyhjä paikka. Olisiko minun pitänyt rukoilla enemmän ja hartaammin, jotta onnettomuutta ei olisi tapahtunut eikä veljeni olisi kuollut? Nämä ovat kysymyksiä, joihin en saa vastausta. Koen nyt rukouksen entistä tärkeimpänä. Rukoilen kun on rukouksen aika, niin kauan kun lähellä ovat vielä rakkaat ihmiset. Olen halunnut opettaa lapsianikin rukoilemaan. Kaikissa tilanteissa olen sanonut heille, että rukoilkaa ja kiittäkää. Oma voimamme ja mahdollisuutemme vaikuttaa asioihin ja tapahtumiin on rajallinen, mutta rukous nostaa meidät vaikeuksien yläpuolelle, suoraan Jumalan valtaistuimen eteen.
Rukous ennen kaikkea muuttaa meitä sisäisesti. Rukous tyynnyttää sisimpämme tunnemyrskyt, antaa rauhan rauhattomuuteen, levollisuuden levottomuuteen. Turvallisuuden pelkoon ja tyyneyden tuskan ja murheen keskelle. Kaiken oman yrittämisen ja epäonnistumisen jälkeen saa sanoa: Isä, tapahtukoon sinun tahtosi.
Istuessani kahvipöydässä Martin kanssa keskustelimme siitä, kuinka äitini, joka oli ollut uskossa nuoruudestaan lähtien, parani vaikeasta astmasta vasta Billy Grahamin kokouksessa Jyväskylässä. Äidin paranemisen puolesta oli paljon rukoiltu monissa kokouksissa ja yksittäisissä sielunhoitotilanteissa, mutta hän ei parantunut. Sitten tulee mies merten takaa Suomeen pitämään kokouksia. Äiti meni tilaisuuteen ja siellä hän parani. Oli ihmeellistä juosta äidin kanssa, joka aiemmin jaksoi tuskin kävellä. Sekin tuli mieleeni, että mikäli äiti olisi parantunut aiemmin, en välttämättä sitä muistaisi, tai se ei olisi ollut minulle niin konkreettinen asia kuin nyt oli. Olin silloin sen ikäinen, että muistan, kuinka kurjaa oli kuunnella äidin hengityksen vinkunaa ja odotella, milloin äiti jaksaa kävellä. Nyt sain tästä äidin parantumisesta sellaisen esimerkin, etten ole koskaan epäillyt, etteikö Jumala paranna, vaikka Hänen aikataulunsa ei mene aina yksiin tahtoni ja toiveitteni kanssa. Kiitän Jumalaa Billy Grahamista, joka jaksoi tulla tänne Suomeen ja jonka kautta Jumala kosketti lapsuuden perhettäni.
Kuuntelin mielenkiintoista Sanaa naisilta -jaksoa, jossa Irmeli Schutz puhui. Minua lohdutti, kun hän lainasi Raamattua: ”Kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat.” Vaikka haluaisimme leikata jaksoja pois elämästämme, menneisyydestämme, Jumala ei leikkaa mitään pois. Hän muuttaa vaikeatkin muistomme parhaaksemme. Jumala tuli ihmiseksi pelastamaan meidät kokonaan, sellaisina kuin olemme. Tämä viesti lohdutti minua. Kyllähän minä nämä asiat tiedän, mutta Irmeli toi tämän niin kauniisti ja lohdullisesti esille. Tarvitsin juuri tämän viestin itselleni. Erikoisesti me naiset kannamme ja roikotamme kaikkea mahdollista mukanamme. Paljon on matkaan kertynyt, minkä voisimme heittää pois, ja erikoisesti kaikki taakkamme ja murheemme Jeesus tahtoo puolestamme kantaa. Tätä opettelen ja rukoilen, että näkisin, minkä voin pois heittää.
Huomasin ilokseni, että mustarastaspariskunta on jälleen tullut pihamaalle. He ovat monivuotisia lintuystäviä, jotka tuovat tullessaan tietoisuuden kesän tulosta. Tuossa ne hyppivät peräkkäin lumista pihaa edestakaisin. Välillä lennähtävät vaahteranoksalle. Odotan ensimmäistä laulua, joka alkaa, kun on oikein kunnolla kevät.
Mirja