Lunta sataa hiljalleen. Maa on valkoinen, niin kuin talvella kuuluu Suomessa ollakin. Luin juttua pariskunnista, jotka ovat muuttaneet talveksi etelään. Useat ovat ostaneet eläkkeelle jäätyään asunnon esimerkiksi Espanjasta tai Turkista. Mietin, miten olisi leppoisaa viettää talviaika lämmössä ja auringonpaisteessa. Pimeä sateinen syystalvi, loskainen maa ja räntäsade vaihtuisivat kuiviin katuihin, lämpimään säähän ja valoon. Kukkia olisi puutarhassa läpi vuoden. Mikä houkutteleva vaihtoehto. Tämä on unelma, johon kuitenkin aika harvoilla on mahdollisuus.
Meitä sitoo Suomeen työtehtävä, johon Herramme meidät on kutsunut. Olenkin sanonut, että saan taivaassa tehdä sitten niitä asioita, joita en nyt ehdi harrastaa. Sananlaskuissa (Snl. 20:24) sanotaan: ”Ihmisen sydän aivoittelee hänen tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askeleensa.” Samassa Raamatun kirjassa (Snl. 21:2) todetaan myös: ”Kaikki miehen tiet ovat hänen omissa silmissään oikeat, mutta Herra tutkii sydämet.” Monien vaihtoehtojen ollessa mahdollisia on keskityttävä rukouksessa kuulemaan Pyhän Hengen ääntä. Jumalan suunnitelma on hyvä suunnitelma. Itse me mutkat tiellemme teemme. Näen ympärilläni monia ihmisiä, jotka säntäilevät sinne ja kohta taas tuonne, tietämättä, mikä on oikea tehtävä, oikea työ ja oikea suunta elämälle. Monet uskoon tulleet haluavat lähteä heti evankeliumin julistustyöhön. He jättävät työpaikkansa ja alkavat odottaa, mihin Herra heitä johtaa. Tulee pettymyksiä, kun odotettua tehtävää ei heti avaudu. Taloudelliset vaikeudet painavat päälle ja perhe alkaa kärsiä. Ehkä olisi pitänyt pysyä työpaikassa ja odottaa rauhassa, että Jumalan avaa oven. Me kristittyinä palvelemme Jumalaa arkisessa työssämme ja toimissamme. Perheenäidit palvelevat parhaiten Jumalaa hoitamalla kotiaan ja kasvattamalla lapsiaan. Johtajat palvelevat Jumalaa, kun johtavat yritystä Raamatun antamien ohjeiden mukaan. Olimmepa missä maallisessa työssä hyvänsä, teemme työmme palvellen Jumalaa. Hänen kunniakseen ja lähimmäisen parhaaksi.
Katselen puita talomme ympärillä. Olemme kaataneet koko joukon puita, jotka olivat jo vanhoja ja lahoja tai jotka peittivät näköalaa järvelle. Kaadoimme pihasta ison vaahteran, joka pimensi pihaa. Sydämessäni värähti, kun vanha vaahtera rojahti maahan. Siinä mietin, kuinka kauan vaati aikaa, kun pienestä taimesta kasvoi iso puu. Nyt yhdellä moottorisahan höräyksellä tuo kasvu tyrehtyi. Puu pilkottiin ja oksat vietiin pois. Siitä on jäljellä enää kanto. Puiden kaataminen toi mieleeni, kuinka meidän tärkein tehtävämme on kasvaa yhteydessä Jumalaan. Juurtua Jumalan sanaan ja oppia kuulemaan Pyhän Hengen ääni. Kun Jumala loi maan ja ihmiset, Hän kaipasi perhettä. Kaipaammeko yhteyttä Isään vai vietämmekö aikaa puuhaten muita, vähemmän tärkeitä asioita? Välillä kysyn Isältä lapsenomaisesti: ”Iloitsetko minusta? Haluan olla sinulle iloksi, sillä sinulla on niin paljon murhetta, kun katselet tämän maailman pahuutta.” Armosta olemme saaneet lapsen oikeudet. Kukaan ei sitä ole ansainnut. Omat tekomme ovat kuin saastainen vaate Jumalan pyhyyden edessä. ”Iloisena lapsen lailla saamme olla huolta vailla, Isän saattaessa, tiellä varjellessa.”
Sain viestin Christina-lehden taittajalta, että lehti on melkein valmis. Nyt lehti menee oikoluettavaksi ja sen jälkeen siihen tehdään tarvittavat korjaukset. Lehti menee painoon viikon kuluttua. Tämä on minun tieni eräs tehtävä, toimittaa kristillistä naistenlehteä. Voi sentään, kun malttaisin pysähtyä kuulemaan Pyhää Henkeä. Tarvitsenkin yhdessäoloa Herran kanssa. Ilman Pyhää Henkeä en halua enkä osaa mitään tehdä. Tarvitsen koko ajan ohjausta ja neuvoja. Tulee taas mieleeni laulu: ”Oon heikko vaan vaeltamaan, en yksin käydä voi tietä maan. Siks älä kiellä apuas tiellä ja armos tukea milloinkaan.” Mielessäni soi lauluja, sillä lauloimme paljon lapsuudenkodissani, ja se laulaminen jäi osaksi minua loppuelämäkseni. Sanoin lapsena, että lauletaan taas Jeesus-lauluja. Näitä kauniita ja puhuttelevia Jeesus-lauluja olenkin sitten laulellut.
Kävimme tapaamassa Somerolla ystäväämme, joka täyttää 96 vuotta. Hän asuu yksin vielä kodissaan ja hoitelee arkiaskareensa, kävelee rollaattorin avulla kauppaan ja apteekkiin. Hänellä on niin kirkas ja syvällinen suhde Jeesukseen. Virkistymme näistä käynneistä ja toivomme, että saamme pitää häntä vielä monta vuotta yhteydessämme. Kuitenkin aavistan, että hän lähtee pian Isän kotiin. Hän on hoitanut niin maalliset kuin hengellisetkin asiansa kuntoon ja on valmis lähtemään. Ihaillen seuraan hänen taivaltaan ja kiitän Jumalaa, että saan olla omalta pieneltä osaltani jakamassa sitä hänen kanssaan. Jerusalemin uutispäällikkömme Jonathan Hessen olisi mielellään lähtenyt katsomaan ystäväämme, mutta ei kiireisen aikataulunsa vuoksi päässyt mukaamme. Lento Israeliin lähti niin, että emme olisi ehtineet Somerolta ajoissa kentälle.
Olen kuunnellut ystäväni kertomusta hänen tiestään, joka on ollut lähinnä toisten palvelemista. Nyt kun tien loppu häämöttää, hän on tyytyväinen ja kiitollinen. Todellinen kristityn vaellus on hänessä meille esimerkkinä.
”Koko tien hän kanssain kulkee, mitä muuta toivoisin. Epäilenkin rakkauttaan jok on hellin lämpimin? Hän mun sielullinen antaa taivaan onnen autuuden, koko tien hän kanssain kulkee siksi laulan kiittäen.”
Mirja
