TV7 lahjoitustili muuttui
TV7 lahjoitustili muuttui Nordeasta OP Pohjolaan. Uusi tilinumero on FI75 5780 4120 0163 54.
Haag vai Jerusalem?
Dokumentti kahden kaupungin suhteesta. Haag on kansainvälisen tuomioistuimen kaupunki. Oikeuden eteen on tuotu myös laillisesti perustettu juutalaisvaltio.
Haagissa sijaitsee kansainvälinen tuomioistuin, jota YK:n pääsihteeri on kuvannut oikeuden ja vastuullisuuden keskipisteeksi maailmassa. Toteutuuko oikeus YK:ssa, jossa 38 prosenttia päätöslauselmista koskee yhtä valtiota, Israelia? Kuka puolustaa maata, jonka naapurimaat avoimesti pyrkivät hävittämään. Ohjelman on tuottanut vuonna 2019 hollantilainen Israelia puolustava järjestö, Pillar of Fire.