”Öiset usvat hiljaa väistyy, aamutähti loistelee.
Aurinkoinen kohta nousee, ikipäivänä valkenee.
Jeesus saapuu, Jeesus saapuu, päättyy taistelut jo tuimat.”
Tämä laulun säe nousi mieleeni, kun katselin sumun peittämää järvimaisemaa. Edessä näkyivät vain lähellä kasvavat koivut, ja sen jälkeen sumu peitti näkymän. Näin on elämässäkin.
Näemme eteenpäin vain juuri sen lähempänä olevan asian, mutta tuleva peittyy epätietoisuuteen ja epävarmuuteen. Ajatuksia ja suunnitelmia on kyllä mielessä monenlaisia: ”Teen sitten niin ja sitten näin.” Niin pitää ollakin, sillä ilman unelmia olemme vailla elämää.
Itselläni oli joskus menneisyydessä aika, jolloin huomasin, etten osannut enää unelmoida. Suoritin elämää, tein työni ja hoidin asiani velvollisuudentuntoisesti, mutta en unelmoinut. Huomasin, ettei minussa ollut elämää unelmoida. Samalla oli mennyt innostus ja suunnittelu. Elämä oli ikään kuin pysähtyneessä tilassa. Huolestuin itsestäni. Kysyin: ”Mirja, mitä sinulle kuuluu?” Vastaukseksi sain: ”En tiedä.”
Kuinka usein olemmekaan tilanteessa, ettemme tiedä mitä meille oikeasti kuuluu! Kun meiltä kysytään tavatessamme, mitä sinulle kuuluu, sanomme yleensä, että no, kiitos hyvää, emmekä ajattele asiaa syvemmin. Pinnalla kulkeminen kastelematta jalkoja on toisaalta helppoa. Siinä päivät kuluvat ja vuodet vierivät ja jää tutustumatta syvemmin edes itseen.
Keskustelin tässä yhtenä päivänä erään henkilön kanssa. Hän kertoi, että vasta kun hän oli kohdannut Jeesuksen, hän näki itsensä selkeästi. Hän näki, kuinka pinnallista ja valheellista elämää oli elänyt, tietämättä kuka ja minkälainen todellisuudessa oli. Jeesus näytti hänelle, että hän oli palvellut pimeyttä ja halusi johdattaa hänet valoon, kulkemaan valon lapsena. Näin on meidän jokaisen kohdalla, ilman Jeesusta elämme pimeydessä. Jeesus on valo, ja joka on Hänessä, kulkee valossa. Minne Jeesus menee, sinne loistaa valkeus. Mikäli tahtomme ja sydämemme on keskittynyt Jumalaan, kuljemme valon lapsina. Olen miettinyt, miltä oikein näytän henkimaailman, enkeleiden ja pahojen henkien silmissä. Näkymätön maailma nimittäin ympäröi meitä ja seuraa edesottamuksiamme ja sitä, kuinka reagoimme erilaisissa tilanteissa. Valintojen maailmassa meidän tulee valita kulkea valossa valon lapsina.
Filippiläiskirjeessä (2:13-15) sanotaan: ”Sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa.”
Illalla istuin rantasaunan lauteilla. Katselin järvelle ja koin valtavaa iloa siitä, että kuulun Jumalan valtakuntaan. Saan jo nyt asua ja käyskennellä Hänen kartanossaan. Katsella luomaansa luomakunnan ihania maisemia ja iloita kauneudesta ja levätä Hänessä. Minua seuraa ja suojaa Jumalan Pyhät enkelit. Pyhä Henki avaa minulle taivaallisia näkymiä Jumalan sanasta. Koin valtavaa iloa, että tämä hetken kestävän ahdistuksen ajan jälkeen koittaa loputon, ihmeellinen kirkkaus Jumalan luona.
”Ah, millaista se onkaan kun herätä saan mä paratiisin loistohon kerran, kun enkelikuoron laulun kuulla mä saan ja nähdä itse taivahan Herran. Ah, millaista se onkaan ja mitä koenkaan, kun kotiin tervetulleeks Hän minut toivottaa. Oi, autuutta niin suurta, verratonta.” Välillä tekee hyvää oikein keskittyä ajattelemaan, minne olen matkalla ja minkälaista on asua uudessa Jerusalemissa. Minulla on mielessä monta ihanaa paikkaa, jossa siellä sitten olen Jeesuksen kanssa. Tällainen pohdinta ja mietiskely on hyvää ja sielua ravitsevaa unelmointia. Kun katsomme ja tiedostamme päämäärän, on kulku vaikeallakin tiellä helpompaa.
Lähetimme Himlen TV7 -tiimin matkaan Ruotsin Uppsalan toimipisteeseen. Tilaisuus oli herkkä ja koskettava. Itkimme ja iloitsimme, siunasimme ja pyysimme varjelusta. Ilpoisten piiri oli Turusta tekemässä ohjelmaa ja osallistui lähtöjuhlaan. Tuula Ekbom ja Lassi Erpiö siunasivat myös tiimiläiset. Kaksi autoa täynnä tavaraa lähti kohti satamaa ja uusia seikkailuja mutta turvallisesti Jumalan kanssa. Minulla oli kyyneleet silmissä ja haikeus mielessä. Tuli mieleen Jeesuksen sanat opetuslapsille: ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.”
Christina-lehti numero 4 ilmestyi. Toivon ja rukoilen, että lehti olisi siunaus lukijoille. Christina-lehden nettisivulla on Sinikka Salmen ihania luontovideoita katsottavana. Suosittelen.
Mirja
