Kaikki valta taivaassa ja maan päällä

Hans ja Helena Wassermann

18,00 

Kirjoittamamme kirja on syntynyt noin 20 vuoden aikana, kun olemme olleet erilaisissa kirkkoyhteyksissä ja seurakunnissa Ruotsissa ja Suomessa. Olemme iloinneet kokemastamme aidosta yhteydestä, lämmöstä ja rakkaudesta. Mutta olemme myös olleet murheellisia siitä vastakkaisasettelusta, jota edelleen halutaan pitää yllä lapsena ja aikuisena kastettujen välillä. Niin tehdessämme murennamme Raamatun opetusta yhdestä yhteisestä Kristuksen ruumiista, ja annamme sielunvihollisen yllyttää meidät eri ikäisinä kastetut toisiamme vastaan.

Kustantaja: H. & H. Wassermann

Kuvaus

Kukaan meistä ei ole voinut vaikuttaa sen kirkkokunnan kastekäytäntöön, mihin olemme syntyneet. Kahden erilaisen kastekäytännön hyväksyminen on itse asiassa ratkaisevaa ymmärtääksemme, että Jumalan pelastussuunnitelmaan mahtuu kaikenikäisten kastaminen. Muotoseikoista kiistelemisen sijaan voisimme kaikki iloita kasteen runsaasta ja rikkaasta sisällöstä.

Kirjan jälkipuoliskossa pohditaan oppia tuhatvuotisesta valtakunnasta. Tässäkin lähtökohtana on tuttu Jeesuksen lähetyskäsky, joka alkaa Minulle on annettu kaikki valta taivaasssa ja maan päällä.

Se ei todistaa vain vihollisen tappiosta ja sen vallan sitomissta. Se todistaa vmyös kristittyjen saamasta hallintavallasta.

Jeesuksen viimeinen lause minä olen teidän kanssanne, joka päivä maailman loppuun asti sitoo lähetystehtävän ja koko pelastushistorian alun ja lopun yhteen. Vasta kun evankeliumi on julistettu kaikille kansoille, tulee loppu Matt. 24:14. Jeesuksen toiseen tulemukseen asti kaikki maailman tapahtumat toteutuvat seurakunnan toiminnan kautta. Se mitä tapahtuu Jeesuksen paluun jälkeen, ei ole meidän huolenamme. Ratkaisevaa on, mihin turvaamme siihen asti.

Lisätiedot

Kansityyppi

pehmeäkantinen

Kirjoittaja

Hans ja Helena Wassermann

Sivumäärä

148