Katselen, kuinka yksinäinen lokki lentelee jäisen valkean järven yllä laskeutumispaikkaa etsien. Sulaa kohtaa ei järvellä vielä ole, joten lokki joutuu lähtemään takaisin, mistä lie sitten tullutkin.
Mieleeni tulivat Joosua ja Kaaleb, jotka menivät tiedustelumatkalle luvattuun maahan. Matkalle lähti myös muita mutta he tulivat kipin kapin takaisin näkemästään pelästyneinä. Luvatussa maassa oli kaikki niin suurta ja kaupungit hyvin varustettuja, ei sinne voi mennä. Mutta Joosua ja Kaaleb tulivat isoja viinirypäleterttuja kantaen ja innoissaan ihanasta maasta, joka israelilaisia odotti. Kysymys oli asenteesta ja mahdollisuuksien näkemisestä, uskalluksesta ja luottamisesta. Voimme vain kuvitella, kuinka nämä eriävät näkemykset vaikuttivat israelilaisiinkin. Uskoisin, että oli niitä, jotka eivät halunneet lähteä tuntemattomaan maahan, jossa oli kuulema jättiläisiä. Sitten oli niitä, jotka innokkaana odottivat, milloin pääsevät näkemään luvatun maan ja kaiken sen ihanuuden, joista Joosua ja Kaaleb kertoivat. Tunnistan itsessäni mukavuudenhalua ja paikoilleen jäämisen tarvetta. Vaikka olen erämaassa, tiedän, minkälaista siellä on. Lähteä nyt epävarmuudessa kohti tuntematonta tekemään isoja ja raskaita asioita. Miten sitä jaksaa ja osaa? Ollaan vaan tässä kaikessa rauhassa.
Toisaalta tunnistan itsessäni olevan myös rohkeutta ottaa haasteet vastaan ja lähteä eteenpäin kohti tuntematonta. Uteliaisuus ja velvollisuudentunto auttavat myös ratkaisussa lähteä vai jäädä. Nyt kun elämäni matka on siirtynyt puolen välin krouvista lähemmäksi kotia, niin kokemusta on kertynyt Jumalan uskollisuudesta ja rakkaudesta. Olen saanut kokea Jumalan ihanaa huolenpitoa ja johdatusta. Hän on antanut leiviskät jokaiselle. Kuinkahan monta leiviskää minä olen saanut? Toivottavasti en ole haudannut leivisköitäni maahan, niin kuin palvelija, joka peloissaan niin teki.
Pelko on eräs paholaisen keino lamaannuttaa meidät paikoillemme. Jähmetymme pelosta ja istumme maahan kaivamiemme leivisköiden päällä. Kun emme tee mitään, emme voi tehdä virheitä. Mutta kun Herrani palaa ja kysyy, missä on leiviskäni, voin näyttää, että tässä ne ovat tallessa, olen vahtinut niitä kaiken aikaa. Herramme ei ole vihainen, vaikka toimisimme välillä virheellisestikin, kunhan laitamme leiviskämme menemään. Lähdemme toimimaan niillä kyvyillä ja niissä tehtävissä, jotka eteemme annetaan. Pyhä Henki johtaa kulkuamme ja töitämme, kun sitä pyydämme. Välillä kyllä on tullut mieleen näitä TV7:n töitä tehdessä, että onko tullut nielaistuksi liian iso pala. Kurkkua kuristaa ja hengitys salpautuu. On tehnyt mieli laittaa kuin pupujussi päänsä pensaaseen, ettei kukaan näkisi. Ehkä nämä omat Jumalan antamat leiviskät ovat riittäneet näihin tehtäviin.
Kävellessämme Martin kanssa järven jäällä ihanassa kevätauringon paisteessa keskustelimme tehtävien järjestelyistä, nyt kun Ruotsin kanavalle rakennetaan studio Uppsalaan. Menemme sinne tulevalla viikolla vielä ennen pääsiäistä allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.
On tarkistettava suuntaa, minne kuljetaan. Katseltava avaralta paikalta maisemia, missä on tie, jota tulee käydä. Olen analysoinut pelkoa itsessäni. Helposti toimintani lähtee pelosta käsin, jolloin näkökyky sumenee. Muistutan silloin, ettei rakkaudessa ole pelkoa. Kun rakastan Jumalaa, en pelkää. Saan olla niin kuin Ps. 92:13-16 sanotaan: ”Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei hänessä vääryyttä ole.”
Tämä on mielikohtiani Raamatussa. Olen opetellut jakeet ulkoa ja toistan niitä, kun epävarmuus ja pelko iskevät. Ajattelen itseni oleskelemassa Herran kartanossa. Siellä on lepo, rauha ja ilo. Kauneus ympäröi minut, rakkaus on läsnäoleva tunne.
Kokoamme huhtikuun Christina-lehteä. Lehdestä tulee kaunis katsella ja siinä on todella hyviä kirjoituksia. Saamme kohdata kaivolla taas mitä mielenkiintoisimpia naisia. He ovat halunneet jakaa elämäänsä ja uskoaan Jumalaan rohkaisuksi meille, jotka tapaamme heidät niin kuin aikanaan naiset kohtasivat toisensa kylän kaivolla. Siellä he jakoivat omia asioitaan naisena ja elämäänsä liittyviä tapahtumia. Toivoisin, että voisimme virvoittaa ja virvoittua Christina-lehden äärellä siitä elämän vedestä, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.
Yhteys on tärkeä. Vaikka emme näe toisiamme emmekä voi halata toisiamme. Voimme iloita yhteydestä, jota koemme lukiessamme lehteä, jonka sivuilta katsoo ja kertoo meille elämästään ja uskostaan rakastava ystävä. Jeesus kuoli puolestamme ja hänessä meillä on iankaikkinen elämä. Pääsiäisenä kuljemme matkan Getsemanesta Golgatalle ja sieltä yön synkeydestä ylösnousemusaamun kirkkauteen. Ylösnousemusiloa jokaiselle blogini lukijalle: Jeesus elää!
Mirja
