Hänestä tuli maailman onnellisin mies

Stefan Lindström oli narkomaani ja yksi Hangon vaarallisimmista rikollisista. Kun ihmiset kohtasivat hänet, he vaihtoivat kadun toiselle puolelle.

Yhdeksän vuotta sitten poliisit tulivat Stefanin kotiin noutamaan perheen 4-vuotiasta tyttöä. Tyttö juoksi yläkertaan sängyn alle piiloon, mutta poliisit veivät hänet pois vanhemmilta. Stefanilla oli takana 30 vuotta päihteitä ja 20 vuotta vankilaa, mutta lapsen huostaanotto mursi hänet niin, että kesällä 2011 Stefan tuli uskoon. Tänä päivänä Stefan on onnellinen mies ja häntä ja hänen elämänmuutostaan ihmettelevät kaikki.

Mia Joki esittää musiikkivideon ’Niin kaunis maailmamme on’, mikä on kuvattu Mustialan linnan talvisessa puutarhassa.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 3368 katselua
  • Ensilähetys: su 7.3.2021, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 50
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465